Lehdistötiedote – la 24.04.2010
Lataa uusin ja viimeisin lehdistötiedote Imagine Helsinki 2010-press-la-240410.doc
Imagine Helsinki 2010 Lehdistötiedote la 24.4.2010
Imagine 2010 rakensi perustusta
seurakunnan ja taiteilijoiden välille
(Helsinki 24.4.2010) Helsingissä viikonloppuna järjestetty Imagine 2010-tapahtuma kokosi varsinkin nuoria taidetta tekeviä ja taidetta opiskelevia. Mukaan uskaltautui myös muutamia kymmeniä ennakkoluulottomia seurakuntien vastuunkantajia. Tapahtumassa rakennettiin – jos ei siltaa – niin sen perustuksia taiteilijoiden ja seurakunnan välille. Nuorten innostuneiden joukko lupaa kuitenkin taiteelle tulevaisuudessa vahvempaa roolia seurakunnassa.
Imagine Helsinki 2010 oli seminaari- ja taidetapahtuma taiteilijoille, taidealoja opiskeleville sekä seurakuntien ja järjestöjen työntekijöille ja johtajille.
Imaginen tekijöinä oli lukuisa joukko suomalaisia kristittyjä taiteilijoita. Mukana olivat muun muassa laulaja ja lauluntekijä Nina Åström, säveltäjä Lasse Heikkilä, muusikko Mikko Nikula, muusikko Jukka Leppilampi, tanssija Titta Tunkkari ja teatteriohjaaja Antti Sevanto, tangokuningatar 2006 Elina Vettenranta sekä Crescendo Finland ja klassisen musiikin kansainvälinen kokoonpano Halo Ensemble.
Tapahtuman ulkomaisista puhujista ja esiintyjistä suurin osa jäi tuhkapilven taakse. Esimerkiksi pääpuhuja Colin Harbinsonin oli määrä puhua kahdessa seminaaritilaisuudessa ja lauantain Imagine Live -illassa sekä sarnata sunnuntain Tuomasmessussa. Tulivuorenpurkauksen takia hänen tervehdyksensä nähtiin videoscreeniltä.
Imagine-tapahtuman pääjärjestäjänä toimiva Creative Arts Europe -järjestö, kannustaa taiteilijoita toimiman omalla alallaan yhteiskunnassa, mutta samalla yhteydessä seurakuntaan ja kirkkoon.
Nuorissa on
tulevaisuuden lupaus
Imagine-tapahtuma haastoi taiteilijoita ja seurakuntia yhteistoimintaan. Tarkoituksena oli herättää keskustelua taiteen merkityksestä ja tehtävästä seurakunnassa ja lähetystyössä. Suurta ryntäystä tapahtumaan ei nähty. Pääosa noin 250 seminaarin osanottajasta oli taiteilijoita ja eri taidealojen opiskelijoita. Radion kautta huomattavasti enemmän.
- Seurakunnissa valtaa pitää vielä joukko, jolle median ja taiteen kieli on tuntematon ja pelottavakin. Samoin seurakunnassa pelätään vahvojen persoonien tuomia vaikeuksia. Pelätään ehkä otteen menetystä, totesi Uusipesula-seurakunnan pastori Ari Vehosmaa Turusta. – Nuorilla tätä kynnystä ei ole. Mutta nuorten innokkaiden taidetta tekevien ja ymmärtävien osanottajien joukko lupaa toisenlaista tulevaisuutta.
Järjestäjänä tapahtumassa oli mukana myös Helsingin Tuomiokirkkoseurakunta, mutta mukaan haastettuja seurakuntien kirkkoherroja ja pastoreita ei tapahtumaan suurin joukoin uskaltautunut.
Yksi mukana olleista oli Roihuvuoren seurakunnan kirkkoherra Pekka Kaskinen. Hänen mukaansa taide ja luovuus ovat seurakunnan välttämätön osa.
- Ilman sitä ei pysty evankeliumia ihmisille välittämään. Suurissa murroksissa kirkon elämässä on aina ollut musiikilla ja taiteilla vahva osa. Ihmiset kokoontuvat sinne, missä puhutaan heidän kulttuurinsa kieltä, Pekka Kaskinen sanoi.
Samansuuntaisia ajatuksia taiteen tehtävästä seurakunnassa esitti Espoossa toimivan Majakka-seurakunnan pastori Antero Laukkanen.
- Havahduin huomaamaan, kuinka monta taiteilijaa seurakunnassa kävi. Mutta miksi heidän taitonsa olivat käytössä pääosin seurakunnan ulkopuolella, Antero Laukkanen kertoi havahtumisestaan taiteen merkitykseen.
- Miten voisin kerran selittää Luojalleni sen, kun tulen hänen eteensä. Miten vastaan, kun hän sanoo lähettäneensä minun luokseni satoja eri alojen taitajia, emmekä me heitä huolineet. Jos Jumala on kaiken luovuuden lähde, miksi seurakunnassa sen kaikkein luovin osa istuu sitten penkissä toimettomana.
Imagine-tapahtumaa isännöivän Jim Millsin mukaan taiteilijat usein käytännössä häädetään seurakunnasta. Samoin taiteilijat itse hakeutuvat seurakunnan ulkopuolelle, koska eivät löydä luontevaa paikkaa siellä toimimiseen.
- Rukoukseni on, että seurakunnissa kautta Euroopan vielä havahduttaisiin taiteen merkitykseen ja alettaisiin tukea taiteilijoita heidän työssään, Mills sanoi.
Imagine Live
Imaginessa taidetta ei ylenkastsottu. Viikonlopun ajan Agricolan kirkkosalissa oli esillä useiden taiteilijoiden töitä: Sirkka Kultin ja Heli Vihersaaren grafiikkaa, Elena Hopsun ja Natalia Tamerin maalauksia, Merja-Leena Määttälän valokuvia ja Elina Mäntylän taidekäsitöitä sekä Päikki Prihan tekstiiliteoksia.
Lauantain seminaarissa pohdittiin taiteilijan kutsumusta ja tehtävää. Ja sen jälkeen syvennyttiin vielä kanavissa taiteen eri näkökulmiin. Koko tapahtuman ajan oli yleisölle avoimena taidekahvila, jossa oli mahdollista tutustua, vaihtaa kokemuksia ja kuunnella esimerkiksi musiikkia.
Lauantain päätapahtuma oli yleisölle avoin Imagine Live -ilta, joka kokosi lähes 500 kiinnostunutta. Värikkäässä illassa uskon ja taiteen äärellä olivat mukana muun muassa laulaja/lauluntekijä Nina Ã…ström, tangokuningatar Elina Vettenranta, Jakaranda, Halo Ensemble, Xaris Finland -tanssiryhmä, Marika Westerling, Antti Sevanto ja näytelmä “Vaan menossa ohi”, SwingLoJumpHi-tanssiryhmä, valokuvaaja Katja Turunen ja viulisti Liisa Makkonen. Imagine live -ilta päättyi karkeloon Jakarandan afrikkalaisin rytmein.
Imagine 2010 toteutettiin nollabudjetille. Kaikki taiteilijat olivat tapahtumassa mukana ilman korvausta.
Imagine-viikonloppu päättyy sunnuntaina imaginehenkisiin jumalanpalveluksiin eri puolilla Helsinkiä ja Tampereella.
Tapahtuman suunnittelussa ja järjestämisessä ovat mukana muun muassa Helsingin Tuomiokirkkoseurakunta, Agricola-liike, Suomen Lähetysseura, Suomen Raamattuopisto, Crescendo Finland, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Christian Artists Finland, Ohjelmatoimisto Kristalli ja Suomen Majakka-seurakunta
Imagine-seminaareja on järjestetty aiemmin Pariisissa vuonna 2005 ja Brysselissä vuonna 2007.
—
Lisätietoja:
www.imagine2010.net
Titta Tunkkari, titta.tunkkari@gmail.com, 040-507 4557
Jussi Mursula, jmursula@pp.htv.fi, 0400-941489
Sari Lehtelä, sari.lehtela@mission.fi, 043-242152
Uutiset&Päivitykset
Pysy ajantasalla
Tässsä palkissa näet uutisia joilla pidämme sinua ajantasalla. Pidä siis tätä silmällä.
2010-02-20 09:14:12
Ohjelma tarkentunut
Tapahtuman ohjelma on nyt tarkentunut, muutokset on päivitetty sunnuntaina 28.3. Katso päivittynyt ohjelma osio nähdäksesi muutokset.
2010-03-28 23:21:18