Nina Åström
Nina Åström on laulaja/lauluntekijä Suomesta, Bennin vaimo ja kahden aikuisen lapsen äiti.
Koulutus FM, työskennellyt n 20 maassa n 20 vuoden aikana.
Lukuisia TV ja radio esiintymisiä, edustanut Suomea euroviisuissa v 2000.
Viime vuosina myös vankilakonsertteja, varsinkin Venäjällä.
Uusin levy “The way we are” juuri ilmestynyt.
Titta Tunkkari
Tanssija ja koreografi Titta Tunkkari on työskennellyt tanssin lähettiläänä niin suomalaisissa seurakunnissa kuin maailmallakin. Titta on kansainvälisen Xaris Dance -ryhmän perustajajäsen sekä suomalaisen Xaris Finland -ryhmän taiteellinen johtaja. Titta on yksi Kansanlähetyksen kristillisen musiikkiteatterilinjan perustajista ja Taiteiden Kesä leirien käynnistäjistä.
Antti Sevanto
Antti Sevanto, teatteriohjaaja, Kansanlähetysopiston musiikkiteatterilinja
Mikko Helenius
Mikko Helenius, kanttori, laulu- ja soittotyöntekijä, Tuomiokirkkoseurakunta, Töölön srk
Jakaranda
 Jakaranda – Eteläisen Afrikan juurevaa perinne- ja gospelmusiikkia jo 25 vuotta. Jakarandan musiikki ammentaa vaikutteita eteläisen Afrikan musiikkiperinteestä ja kirkkomusiikista. Välillä voi aistia savannin heinien kahinan tai kuulla afrikkalaisen ligoloinnin helisevän soinnin. Jakaranda pyrkii musiikillaan tavoittamaan kaikenikäisiä ihmisiä sekä murtamaan eri ikäryhmien ja kulttuurien välisiä muureja.
 Johtaja Pekka Nyman
Halo Ensemble
Esiintyjät Imaginessa ovat Pauliina Pölönen, sello, Andrew Somerville, saksofoni, Adam Herd, piano ja Chiara Fasani, viulu.
Käy katsomassa lisätietoa Halo Ensemblen nettisivuilta.
Pauliina Pölönen
Pauliina Pölönen, sellisti, Halo Ensemble, Crescendo Finland
Xaris Finland
Titta Tunkkari (vas.) ja Mari Mäkelä kertovat tanssin keinoin, mitä on erilaisten ihmisten kohtaaminen.
Mikko Nikula
Mikko Nikula, muusikko, Mikko Goes to Heaven, linjavastaava SRO musiikkilinja
Päikki Priha
Taideteollisessa korkeakoulussa opettava professori, joka on tehnyt mm. Agricolan kirkon nykyiset tekstiilit.. Myös valtakunnallisesti huomioitu kirkkotekstiileistään. Osallistuu näyttelyyn tekstiiliteoksilla.
Merja- Leena Määttälä
Monipuolinen kuvataiteilija, joka on työskennellyt myös kehitysyhteistyötehtävissä Namibiassa. Opettaa ja tekee mm. graafista suunnittelua. Tähän näyttelyyn osallistuu valokuvateoksilla.
Elena Hopsu
Venäjältä alun perin Suomeen muuttanut kuvataiteilija, joka on keskittynyt viime vuosina maalaamaan hengellisiä aiheita. Osallistuu näyttelyyn suurehkolla Kristusta kuvaavalla maalauksella.
Ritva Kosonen
Itä-Suomessa työskentelevä pitkän linjan graafikko, joka on tehnyt myös tekstiiliteoksia ja sisustuksia mm. Vivamon kurssikeskukseen Lohjalle. Monipuolista grafiikan menetelmien käyttöä, josta esimerkin näemme tässä näyttelyssä.
Helena Kaipio
Taidekasvatusalan yrittäjä, teatterinukkien tekijä, jolta on syntynyt monipuolisesti taidetta, mm. tekstiiliteoksia, lasi- ja keramiikka kollaaseja. Osallistuu tähän näyttelyyn em. töiden lisäksi nukeilla.
Uutiset&Päivitykset
Lehdistökuvia – kuvaaja Katja Turunen
Lehdistökuvia tapahtumasta Katja Turuselta
2010-04-30 10:35:23
Lehdistötiedote – la 24.04.2010
Uusin lehdistötiedote on nyt täällä. Uusia lehdistökuvia Katja Turuselta on myös vielä tulossa. Tämä kaikki on vasta alkua.
2010-04-25 18:06:42
Katso kuvat perjantaista
Katso kuvat perjantain tapahtumista. Kuvat antoi käyttöön ystävällisesti Anne Mills.
2010-04-28 13:15:59